sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Viikko 3

Viime keskiviikkona sain sähköpostitse sitten vahvistuksen mukaanpääsystä tämänvuotiseen UTMB kisaan. Se oli hieno uutinen vaikkei homma mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että loppukesälle on hieno uusi haaste edessä ja valmistautuminen siihen pitää alkaa heti Japanin jälkeen. Pari hyvää uutta harjoitusmuotoa on jo mietittynä, jotta jalkoihin saadaan lisää potkua vajaan 10.000 nousumetrin hoitamiseksi elokuussa Alpeilla. Perjantaina maksoin loput ilmoittautumissummasta ja samalla vahvistin osallistumiseni kisaan. Osallistumismaksu on 150 euroa, jonka lisäksi voi maksaa joitakin kymppejä peruutusturvasta, DVD:stä yms. Myös majoitukset on jo varattu Chamonixista kisaviikonlopulle. Alla kuva UTMB:n reitistä.

Tällä viikolla saimme vihdoinkin kotiin myös himoitsemamme juoksumaton, kun kuljetusliike oli tuonut sen tiistaina kotipihalle. Sain sen illalla kotiin tultuani raahattua autotalllin puolelle vaikka painoa sillä oli melkoisesti. Seuraavana päivä olin "houkutellut" paikalle kolme kaveria, joiden avulla saimme maton kannettua sisälle omalle paikalleen. Siinä oli neljälle kaverille melkoinen homma. Vielä samana iltana sain maton kasattua ja juostua ekan kokeilulenkin. Juoksemani kymppi antoi erittäin hyvän tuntuman mattoon. Ei mitään heilumista tai pauketta vaikka nopeutta nosti alle 4 min/km. Matto tuntui myös hyvin tasapainoiselta vaikka juoksi maton oikeassa tai vasemmassa reunassa tai edessä tai takana. Maton leveys 55 cm on juuri tarpeeksi, jotta ei tarvitse koko ajan tarkkailla missä kohtaa mattoa kulloinkin on. Malli on Taurus T9.8.

Perjantaina juoksin matolla VK-lenkin kiihtyvävauhtisena. Alkuun juoksin kevyesti kympin, jonka jälkeen juoksin toisen kympin kiihtyvävauhtisena. Nostin vauhtia kilometrin välein aloittaen 5 min/km  ja viimeisen kilsan ollessa 3.50 min/km. Loppuun juoksin vielä 5 km verryttelynä. Tämä lenkki meni jo paremmin kuin viime viikolla. Takareisi ei enää oireillut ja muutenkin meno oli hieman helpompaa.

Sunnuntaina kävin juoksemassa Nuuksiossa kaksi ja puoli tuntisen lenkin. Polut oli hyvin tampattu vaikka vielä lauantain vastaisena yönä oli tullut pari senttiä uutta lunta. Liikkeellä oli ollut lumikenkäilijöitä, joiden jäljiltä polut ovat hyvässä kunnossa. Se miksi lumikenkäilijät liikkuvat polkuja pitkin onkin hieman oudompaa. Luulisi niillä liikuttavan enemmänkin umpihangessa. Muuten viikolla tuli tehtyä työmatkaulkoilua sen verran, että viikolle kertyi juoksua 107 km, harjoitustunnit yhteensä 11,5h. Vähän jäi tavoitteesta, kun viikolle tuli muutakin ohjelmaa.

Ensi viikonloppu meneekin sitten talkoiden merkeissä. Vuorossa on IV E24 kisat Esport Arenalla, jossa olemme coachin kanssa auttamassa huoltohommissa. Aikaisemmat kolme vuotta olen juossut mukana kisassa, mutta nyt on vuorossa välivuosi tästä kisasta. Ensimmäisellä kerralla kisa meni hyvin, mutta kaksi edellistä kertaa ovat epäonnistuneet. Heti viime vuoden kisan jälkeen päätettiinkin olla huoltopuolella seuraavassa kisassa vaikka päätöstä on koeteltu joitakin kertoja.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Viikko 2

Mennyt viikko ei tarjonnut kovinkaan kummoisia elämyksiä lenkkeilyn saralla. Ulkoilua tuli harrastettua juoksun muodossa viikon jokaisena päivänä. Pääasiassa työmatkoja, milloin suoraan ja milloin taas jonkin mutkan kautta. Kelit ovat olleet melko haastavia edellisviikonlopun vesisateiden jälkeen. Lauantaina kävin taas juoksemassa matolla, kun vuorossa oli viikon vauhdikkaampi lenkki. Liukkaan kelin ja pakkasen takia en halunnut lähteä Aktia cuppiin juoksemaan vaikka se olikin alkuperäinen suunnitelma. Edellisviikon tasavauhtisen sijasta tein nyt kiihtyvävauhtisen vauhtilenkin. Alkuun 8 km verryttelyt ja sen jälkeen lisäsin vauhtia jokaisella kilometrillä. Siinä meni 9 km kiihtyvävauhtisena viimeisen kilometrin mennessä 3.40 min/km vauhdilla. Tarkoituksena oli juosta täys kymppi, mutta viimeinen kilsa jäi tekemättä. Jalat ei ihan pelanneet halutulla tavalla ja ehkä noi viikon kilometritkin alkoivat tuntua lopussa. Vielä on matkaa sille tasolle, jolla haluaisin keväällä olla.

Viikolle lenkkejä kertyi yhteensä 8 kpl, joista kertyi vajaa 13 tuntia, eli 135 km. Hiihtokausi on muuten edelleen avaamatta. Niin ja suklaalakkoa on takana nyt kaksi viikkoa. Sen on tarkoitus jatkua Sakuraan asti.

Koko tammikuun ajan ollaan coachin kanssa pyöritelty ajatusta juoksumaton hankkimisesta. Ollaan vertailtu eri valmistajien malleja ja saatu paljon neuvoja maton kotiin hankkineilta kavereilta. Lopulta sitten tällä viikolla tilattiin Taurus merkkinen matto. Toimitusaika on viikosta puoleentoista ja sen jälkeen päästäänkin toivottavasti tekemään osa lenkeistä kotona sisätiloissa. Se helpottaa lenkeilyä näin talvella varsinkin näihin vauhdikaampien lenkkien osalta. Kovin hyvää paikkaa ei toistaiseksi matolle ole, mutta katsotaan saadaanko ensi kesänä pienellä remontilla asiaa helpotettua.

Juoksumatosta on varmasti hyötyä jatkossa myös mäkitreenien tekemiseen. Tälle treenimuodolle voi olla tarvetta, mikäli arpaonni suosii tulevalla viikolla. Tiistaina nimittäin arvotaan lähtönumerot tämän vuoden UTMB kisaan ja tieto arvonnan tuloksesta pitäisi tulla keskiviikkona sähköpostilla. Ilmoittautumisajan puitteissa kisaan oli ilmoittautunut 3400 juoksijaa, kun kisaan otetaan mukaan vain 2300. Se tarkoittaa, että noin joka kolmas jää rannalle tässä arvonnassa.

Tästä kisasta on haaveiltu pitkään vaikka hakeminen olikin ehkä enemmän hetken "mielenhäiriössä" tehty juttu. Kisaan vaadittavat viisi pistettä on hankittu kahtena edellisenä vuotena tuolla Mammuttimarssissa. Kovin selvää kisaohjelmaa ensi syksylle ei toistaiseksi ollut ja kun kerran vaadittavat pisteet oli kasassa niin pitäähän sitä sitten kokeilla arpaonnea. Hakijoita on aina ollut huomattavasti enemmän kuin mitä juoksuun hyväksytään, joten senkin takia kannatti laittaa paperit vetämään. Arvonnan jälkeen on 10 päivää aikaa vahvistaa oma osallistumisensa kisaan.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Loppiaisrogaining 2011

Joulu on juhlan aikaa, joka loppuu vasta Loppiaisena. Vuorossa oli toinen Loppiaisrogaining muiden treenien lomassa. Rannekepäivä!

Tiistaina kävin kokeilemassa vauhtia Esport arenalla juoksemalla 4min/km vauhdilla kympin lenkin. Mukana lenkillä oli SannaK, Hietsu sekä muutama muu palstalainen.  Siinä mentiin peräkanaa, kukin aina kilometrin kerrallaan vetäen. Ekat pari kilometriä menivät vielä mukavasti, mutta sen jälkeen alkoi näiden treenien puute näkyä omassa juoksussa. Paljoa ei olisi ollut varaa kiristää tämän hetkiseen maksiminopeuteen. Sen verran tuokin vauhti alkoi ahdistaa. Lisäksi toinen takareisi tuntui hieman juoksun aikana. Ja sitten on nämä joulun aikana kertynyttä pari ylimääräistä kiloa pidättelemässä muuten niin lennokasta askelta. Joo, tekosyitä kyllä riittää. Niin ja oli niitä vielä yksi, kun Loppaisena oltiin menossa 8h rogaining-tapahtumaan niin pitihän sitä sinnekin vähän säästellä.

Loppiaisrogaining Kirkkonummen Kylmälässä 6.1.2011
Torstaina olikin sitten vuorossa 8h Loppiasrogaining Kirkkonummen Kylmälässä. Järjestäjinä viime vuotiseen tapaan Miia ja Tiina. Ja viime vuotiseen tapaan lunta oli paljon, ehkä jopa viime vuotista enemmän. Saimme Tommin kanssa selkeän vahvistuksen Team Tuulihaukan Tomista. Alku sujui mukavasti teitä myöten juostessa. Tosin jokainen pisto tieltä rastille vaati suuren ponnistuksen lumessa rämpiessä. Metsässä ei ollut mitään mahdollisuuksia juosta. Ensimmäiset rastit (43, 24, 39, 50, 53, 40, 56, 41, 46, 38, 31) löytyivät kukin helposti ja näiden kiertämiseen aikaa kului noin 3.15. Matkaa oli kertynyt 23 kilometriä. Tässä kohtaa päätettiin poimia seuraavat rastit (59, 54, 45 ja 55) etelän kautta vaikka lännessa olisi kulkenut tie melkein 55:lle asti. Samalla päätettiin olla jatkamatta 55:lta pohjoiseen ja kääntyä takaisin kohti kisakeskusta. Pohjoisempana ei ollut rasteja kovinkaan lähekkäin eikä siellä oikein kulkenut teitäkään. Kisakeskukseen mentäessä olisi useampi rasti lähes teiden varsilla.

Matkalla 54:lle loppui auraattu tie keskelle peltoja ja edessä oli lumessa rämpimistä peltojen toiseen reunan asti. Tässä kohtaa suksilla liikkeellä ollut porukka meni heittämällä ohi. Peltojen jälkeen oli tietä lähes koko matkan 45:lle, mutta 55:lle piti kulkea koko matka metsän kautta. Tulimme 55.lta samaa reittiä takaisin ja aikaa rastilla käyntiin meni vajaa 30 min. Matka oli noin 1,5 km. Itsellä oli takki aivan tyhjä tässä kohtaa vaikka olin tullut koko matkan joukon viimeisenä Tommin tehdessä uraa koskemattomassa puuterilumessa. Nyt oli parasta syödä repussa mukana kulkenut leipä ja toivoa pientä piristystä. Juomakin alkoi uhkaavasti loppua jo tässä kohtaa.

Matka jatkui etelään kohti rastia 29. Peltoaukeilla naamaan puhalsi kova vastatuuli ja kädetkin meinasi jäätyä. Leipä ja juoma piristivät kuitenkin olo ja juoksu kulki suht ok. 29:ltä menimme metsien poikki 44:lle ja 58:lle. Nyt uria oli maastossa jo sen verran, että niitä seuraamalla rastit löytyivät melko helposti. Myös juoksu onnistui enemmän käytetyillä urilla. 58:lta pudottauduimme tielle ja sitä pitkin kohti rastia 52. Tämä rasti osoittautuikin edeltäneitä rasteja huomattavasti vaikeammaksi. Koko rinne oli täynnä uria, joten emme olleet ainoita, jotka ko rastia etsivät. Jouduimme hakemaan vauhtia mäen alla kulkeneesta polusta kahdesti, koska rasti löytyi vasta kolmannella yrittämällä. Ja silloinkin vsata kun olimme lähtemässä pois koko paikasta. Aikaa oli tuhraantunut yli puoli tuntia. Aikaa oli enää sen verran jäljellä, että päätimme jättää rastin 32 väliin ja käydä ainoastaan teitä myöden kisakeskuksen takana olevalla 21:llä. Maalissa aikaa jäi 11 min käyttämättä. Pisteitä kertyi yhteensä 79, voittajien kerätessä 87 pistettä. Maalissa gps näytti noin 45 km. Kiitokset Tomille ja Tommille hyvästä harjoituksesta.

Muuten viikolle ei kertynyt kuin yksi lenkki edellä kerrottujen lisäksi. Viikon treenimäärät yhteensä 11 h ja 79 km. Seuraavat kaksi viikkoa harjoitustunnit pyörivät 14-16 tunnin paikkeilla ja kolmannella viikolla tulee kevyt viikko, kun viikonloppu menee E24 huollossa. Siitä eteenpäin onkin siten kahdeksan viikon nousujohteinen treeniputki kevään kohokohtaa varten.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Yhteenveto 2010 harjoittelusta

Vuosi 2010 on nyt takana ja taas ollaan monta kokemusta rikkaampia. Vuosi on ollut todella antoisa, mutta on samalla osoittanut, ettei ultrajuoksussa ole mikään varmaa ennen kuin kisa, harjoitus tai vuosi on pulkassa. Sama pätee varmasti kaikkeen tekemiseen on kyse sitten työstä, perheestä tai harrastuksista.

En ollut asettanut mitään varsinaisia tavoitteita kuluneen vuoden harjoitusmääristä kuten en ole aikaisemminkaan asettanut. Tietysti pientä lisäystä edellisestä vuodesta olisi mukava saavuttaa, mutta edellisvuoden 631 harjoitustuntia veivät kuitenkin jo niin suuren osan vapaa-ajasta, että sen ylittäminen tänä vuonna ei ollut mitenkään pakkomielteen omaista. Lisäksi tiedossa ollut rakennusprojekti tulisi vaatimaan niin paljon aikaa, että mielessä kävi myös "välipuolivuoden" pitäminen Surgerèsin 48h jälkeen. Sen sijaan tavoite monipuolisemmasta harjoittelusta oli mielessä koko vuoden ajan.


Rakennuprojektin lisäksi tämän vuoden harjoittelua on häirinnyt useamman flunssan ja räkätaudin kärsiminen. Jostain syystä niitä oli normaalia enemmän, keväällä kolme ja alkusyksystä yksi. Vastustuskyky tuntuu kadonneen jonnekin, kun niitä normaalisti on kärsitty yksi tai korkeintaan kaksi per vuosi. Tähän pitäisi yrittää löytää jotain helpotusta, mutta kun järviuintikin olisi pitänyt aloittaa jo syksyllä, jotta sitä voisi nyt jatkaa avantouintina. Nyt se on myöhäistä ainakin tulevaa kevätflunssa-aaltoa ajatellen.

Vuosi on nyt kuitenkin taaperrettu läpi ja kisoja on juostu pitkin vuotta. Yhteenveto kisoista löytyy tuolta aikaisemmista kirjoituksista. Parhaat harjoitusjaksot sain tehtyä Surgerèsin neljäkasia (9 viikkoa 143 h) sekä Spartathlonia (8 viikkoa 120 h) varten, joista kuitenkin vain toinen onnistui suunnitelmien mukaan. Muuten harjoittelu on ollut melko sekalaista ilman suunniteltua rytmitystä. Alle 5 tunnin harjoitusviikkoja on kertynyt yhteensä yhdeksän, jotka johtuvat pääosin joko kisoista palautumisen tai sairastumisen takia. Toisaalta yli 20 tunnin harjoitusviikkoja kertyi vuoden aikana yhteensä kuusi, jonka lisäksi kisaviikot tuottivat yleensä yli 20 tunnin ulkoilut. Kisoja kauden aikana kertyi yhteensä seitsemän rogaining -kisat mukaan lukien.

Suurin osa juoksulenkeistä on tehty turvallisesti kynnysten alapuolella PK-alueella. Loppuvuodesta Mammuttiruntun jälkeen sain tehtyä vain neljä reippaampaa lenkkiä tavoitteen oltua 8-10. Koko vuoden saldoksi kertyi vaivaiset kuusi reipasta lenkkiä. Edellisvuonna reippaita lenkkejä oli ollut yli tuplasti enemmän. Kokonaisjuoksumäärät kuitenkin kasvoivat edellisvuodesta. Tarkistuslaskennan jälkeen vuonna 2009 juoksin yhteensä 4988 km / 500 h, kun taas 2010 juoksua tuli 5502 / 567 h. Lisäystä juoksutunneissa on runsaat 13%. Tuosta 5502 kilometristä runsas 20% kertyi yhteensä seitsemästä kilpailusta vuoden aikana. Sekin on melkoisen paljon.

Muiden lajien osalta muutokset olivat melko suuria. Pyöräilyn määrät romahtivat puoleen edellisvuoden 85 tunnista tämän vuoden 43 tuntiin. Yhdistelmätreenien määrä tippui aikaisemmasta 25 tunnista puoleen, kun taas lihaskuntotreenien määrät kasvoivat viisinkertaisiksi, yhteensä 25 tuntiin. Hiihtokilometrejä kertyi Lapissa vietetyn talviloman ansioista vajaa 200 km, kun edellisenä talvena ei kilometrejä kertynyt kuin runsas 10. Muista lajeista kertyi lisäksi muutamia tunteja. Kokonaistunnit vuoden aikana kasvoivat yhteensä 678 tuntiin. Kokonaistunneista 84% oli juoksua (2009 79%) eli ainut tavoite monipuolisesta harjoittelusta jäi selvästi tavoittamatta. Tuntimäärät tosin kasvoivat kaikesta huolimatta.

Tulevalle vuodelle en enää yritä ottaa tavoitteeksi edes tuota harjoittelun monipuolisuutta. Katsotaan mitä tästä tulee ja tehdään sitä mikä maistuu hyvälle. Sakuraa varten olisi kivaa saada vähän vauhtiominaisuuksia kehitettyä, mutta saa nyt nähdä mitä täällä lumen keskellä saa aikaiseksi. Rakennusprojektin jäädessä historiaan voisi ainakin paperilla ajatella harjoitusmäärien voivan kasvaa myös ensi vuonna.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...