sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Viikko 38 herkistelyä

Edellisen viikon määräviikon jälkeen edessä oli ensimmäinen keventävä viikko ennen Kolin kisaa. Tavoitteena oli saada kasaan selkeästi vähemmän tunteja aikaisempaan verrattuna, jopa alle 10 tunnin viikko. Välillä tuntuu helpommalta harjoitella yli pari tuntia päivässä kuin yrittää venyttää muutamat treenitunnit pitkin viikkoa. Kisan takia on kuitenkin pakko keventää treenimääriä ja kuitenkin samalla yrittää ylläpitää hyvää virettä kisaan asti. Toteutus ei aina ole ihan helppo.

Anna-Mari West
Syksyinen Nuuksio

Maanantaina pidin kokonaan juoksuvapaata, edellisestä onkin jo aikaa muutama viikko. Töiden jälkeen olikin edessä ainoastaan jooga. Tuntui aika oudolta lähteä kotiin bussin kyydissä. Tiistaina juoksin töiden jälkeen kotiin 1,5 tuntia rauhallista vauhtia.

Keskiviikkona ja torstaina tein päivällä lounastauolla lyhyen salitreenin. Jalat saivat edelleen lepoa keskittyessäni coreen ja yläkroppaan. Uintia varten olen yrittänyt tehdä olkapäitä vahvistavia liikkeitä pienillä painoilla. Kovin paljoa ei painoja voikaan käyttää, sen verran heikot on noi olkapäät. Saa nähdä onko ensi kesänä uiminen helpompaa olkapäiden osalta. Jos talvella tulisi sen verran lunta, että pääsisi kunnolla hiihtämään niin myös sen kautta saisi olkapäitä vahvistettua. Torstaina tein vielä runsaan tunnin lenkin Leppävaaran ympäristössä Pokeja keräillen. Perjantaina pidin kokonaisen kalenteripäivän ilman mitään liikuntaa.

Lauantaina käytiin coutsin kanssa Nuuksion Ruuhijärvellä katsomassa Solvalla Swinrunia (FB). Ilma oli aika syksyinen ja kisailijoita odotellessa ei untuvatakki ollut yhtään liikaa. Ruuhijärvellä oli meidän lisäksi pari muuta katsojaa, joten vielä mahtuu mukavasti katsomoon. Ensi vuonna ollaan ehkä itse mukana kisassa, jos vaan kalenterit saadaan sopimaan. Alla muutama kuva.

Vain katsojana tällä kertaa


Kellukkeet kohdilleen, vetoköysi kiinni ja räpylät käteen

Team PePo #29

Missäs sitä vettä on?
PePon Verkonpaino ja Stopparikin olivat kisassa mukana, mutta sen verran hyvin oli kaverit peitelleet itsensä uimalakeilla ja -laseilla sekä muilla sallituilla kellukkeilla, että tunnistimme heidät vasta jälkeenpäin valokuvista. Tulokset.

Swinrunin jälkeen lähdimme coutsin kanssa lenkille, aluksi yhdessä ja kohta omia vauhteja ja omia reittejä. Kiertelin Nuuksion polkuja runsaan tunnin ajan. Välissä muutama lyhyempi veto ylämäkeen ja joitakin loikkia. Väkeä oli taas melkoisesti Haukkalammen tienoilla. Kiva nähdä, että porukkaa riittää polkuja ja kansallispuistoa koluamaan. Mustalammen nuotiopaikalla ei olis varmaan mahtunut enää yhtään makkaraa nuotiopaikan paistolevylle.

Sunnuntaina lähdimme taas samaa matkaa coutsin kanssa Nuuksion poluille. Muutama videopätkä tuli otettua ja siitä jatkoimme taas omia vauhteja. Juoksu tuntui erittäin hyvältä. Kotona odotti sauna ja vielä kevyt hieronta pohkeille.

Viikolle kertyi vajaa 8 tuntia treeniä, jossa 55 kilsaa hölkkää. Ensi viikolla enää perinteiset pari lyhyttä lenkuraa ja torstaina lähtö Kolia kohti. Varusteiden suhteen kaikki alkaa olla valmista. Varalamppua pitää vielä alkuviikosta käydä kokeilemassa ja Hokan Speeditkin näyttää olevan vielä sen verran ehjät, että ne ehkä Kolilla kestää. Uusiakaan tossuja ei tähän väliin enää ehdi ajaa sisään.

Kisa käynnistyy perjantaina klo 22 illalla ja maali sulkeutuu 26 tuntia myöhemmin. Aikarajat ovat huomattavasti tiukemmat kuin kahdessa edellisessä UTTF-kisassa. Pallaksella miesten sarjassa maaliin pääsi 27 kaveria alle 26 tunnin. Kaikkiaan matkaan lähti 79 kisailijaa. Naisten sarjassa vastaavat luvut olivat 5/24. Kun laskee, että käytettävissä olevasta ajasta noin 15 tuntia on hämärää tai pimeää niin se hidastaa vauhtia kaikilla vähän ja osalla merkittävästi. Pimeässä tulee helposti minuutti lisää kilometriaikaan. Lauantai-iltana pimeän laskeuduttua voi matkanteko olla väsyneenä aika hidasta. Alla vähän mietteitä tulevasta.


Kisaa voi taas seurata gps-pallukoiden muodossa. Ohjeet kisajärjestäjien sivuilta, josta löytyy myös järjestäjien uunituore kisatiedote.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Viikko 37 ja pari napsua lisää ennen Kolia

Kuivat syyskelit ovat jatkuneet tälläkin  viikolla. Vettä ei ole sademittariin kertynyt yhtään ja Nuuksion polut alkaa olla parin viikon kuivan jakson jälkeen aika hyvässä juoksukunnossa. Lämpötilat ovat öisin toistaiseksi pysytelleet plussalla ja päivisin ollaankin sitten välillä käyty yli parinkymmenen asteen. Melko kylmä pohjoistuuli on kuitenkin puhaltanut tällä viikolla.

Syksyn kukkasatoa
Treenien osalta kolmen viikon määräjakso oli suunniteltu huipentuvan tähän viikkoon. Kahdella edellisellä viikolla oli kertynyt 18 ja 20 tuntia treeniä ja nyt oli tarkoitus lisätä tähän vielä napsu tai pari. Harjoitusohjelman perusrunko pysyi muuten samana, mutta suunnittelin tekeväni viikolla yhden pidemmän lenkin sekä viikonloppuna pitkähköt lenkit molempina päivinä.

Tämä onnistuikin juuri suunnitellusti. Maanantaina ja tiistaina juoksin noin kolmevarttia aamulla töihin kuten viime viikollakin. Maanantaina oli lisäksi perinteinen jooga tunti ja siitä mutkan kautta kotiin. Joogassa aktivoitiin jalkapohjaa ja koko jalkaterää ja se aiheuttikin pientä kipuilua vanhan vamman kanssa.  Tiistaina juoksin töiden jälkeen suoraan kotiin säästellen vähän keskiviikon pitkälle lenkille. Tiistain salitreenin siirsin aikataulujen takia torstaille.

Keskiviikkona oli vuorossa pidempi lenkki. Suunnittelin ensin juoksevani vanhan tutun Montrailin, mutta reitille pääseminen töistä oli sen verran monen bussikyydin takana, että päätin lopulta lähteä juoksemaan suoraan töistä kotiin ja jatkaa siitä kohti Nuuksiota. Kotona vaihdoin reppua ja otin mukaan juotavaa ja pari suklaapatukkaa. Kiertelin metsien poikki Haukkalammelle ja siitä Kattilaan, josta jatkoin Nuuksio Classicin reittiä Siikarantaan. Siitä sitten vielä järvi kiertäen ja taas metsän poikki kotiin. Aikaa kului 4:40 ja matkaa tuli taivallettua 44 kilsaa. Reppuun pakatulle lampulle ei tullutkaan lopulta käyttöä, kun valoa riitti vielä juuri ja juuri. Juoksu tuntui hyvältä vielä lopussakin vaikka toki vauhti oli leppoisa.

Illan viimeiset auringonsäteet
Torstaina annoin kropalle vähän palautumisaikaa, kun kuljin aamulla bussilla töihin. Päivällä kävin tekemässä coretreenin salilla, eli ilman hyppyjä ja kyykkyjä. Illalla juoksin mutkan kautta töistä kotiin runsaat pari tuntia. Eilinen pitkä lenkki ei enää tuntunut jaloissa, painava reppu selässä kylläkin.

Perjantaina tein kaksi lenkkiä. Aamupäivällä juoksin ensin matolla tunnin lenkin ja illasta kävin Nuuksiossa kiertämässä vajaat pari tuntia polkuja. Polvet tuntuivat varsin hyviltä vaikka tällä viikolla on ulkoilutunteja takana jo aika paljon. Oliskohan toi kylmällä vedellä lenkin jälkeen lotraaminen auttanut.

Viikonlopun alkaessa oli treenitunteja kasassa jo 17 tuntia. Keskiviikon pitkä lenkki helpotti hieman viikonlopun ohjelmaa eikä suurempaa painetta ollut tuntien keräämisessä. Toisaalta juoksu tuntui nyt todella hyvältä, joten piti olla myös tarkkana ettei mopo lähtisi pahasti keulimaan. Lauantaina nukuttiin vähän pidempään ja päivän treeniin lähdettiin hyvin levänneenä ja tankattuna. Suuntana oli tietysti Nuuksion maisemat.

Lenkki suuntautui metsiä pitkin Haukkalammelle ja siitä Kattilaan. Haukkalammella juoksin pari kertaa Nahkiaispolun ympäri, kun siinä sattui olemaan useita PokeStoppeja. Paluumatkalla Kattilasta kaarsin vielä kerran Nahkiaispolun ympäri ja keräsin tavarat talteen. Aikaa kaikkien mutkien jälkeen kului runsaat kolme tuntia ja kilsoja 29.

Siikaranta

Vettä riittää puroissa


Kohta poluilla

Sunnuntaina tein 2,5 tunnin lenkin Nuuksiossa varsin aurinkoisessa kelissä. Ajoittain kylmä pohjoistuuli vähän haittasi, mutta uusi merinovillainen ohut paita toimi aika hyvin. Vain tuulisimmilla paikoilla oli hieman vilu. Juoksu tuntui tänään erittäin hyvälle ja tästä olisi helppo jatkaa vielä ensi viikko pari napsua kovemmin. Kolin kisaan on aikaa kuitenkin enää vajaa kaksi viikkoa ja ensi viikolla pitää jo aloittaa keventelyt kisaa varten.

Sunnuntaina coutsi hieroi vielä jalat kuntoon. Myös foamrolleri on tullut tutuksi tällä viikolla. Viikolle kertyi yhteensä vajaat 23 treenituntia, jossa 203 kilsaa juoksua. Ensi viikolle treeniä on suunniteltu jo selkeästi vähemmän, noin 7-8 tunnin verran. Ensi viikolla pitää vielä vähän testailla varusteita ja muuta. Vanha UD:n reppukin hajosi vähän viikonloppuna, mutta kai se vielä Kolin kestää.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Viikko 36 ja syksyn tuntua

Ilmojen puolesta viikko on ollut varsin hyvä juoksemiseen. Vettä ei ole taivaalta satanut ja lämmintäkin on vielä riittänyt. Erityisesti vaahterapuissa alkaa olemaan jo hienoa syksyn ruskaa. Vuodenaika on hieno vaikka kesän päättyminen harmittaakin vähän.

Vaahterat punaisena

Treeniviikko sujui taas lähes suunnitelmien mukaan. Maanantaina, tiistaina ja torstaina sain tehtyä kolmen vartin pituisen aamulenkin ennen töihin menoa. Maanantaina harjoiteltiin joogassa neutraalia selkää ja tiistaina kävin lounastunnilla punttisalilla, jossa perusjuttujen lisäksi mukana oli hyppysarjat. Torstaille suunniteltu toinen salitreeni jäi aikataulujen takia tekemättä, mutta paikkasin sitä hieman viikonloppuna kotona. Keskiviikkona tuli fillaroitua tunnin verran kahdessa osassa, kun asennutin autoon peräkoukun ja matkat työpaikan ja koukkupajan välillä piti kulkea fillarilla.

Loput tunneista on tullut kasaan pidemmillä lenkeillä. Maanantaina, tiistaina ja torstaina juoksin töistä pienen lisälenkin kautta kotiin. Torstaina selässä kulki kuitenkin vähän isompi reppu, jossa työkone ja pino paperia lisäpainoa antamassa. Keskiviikkona fillarointien päälle kävin vajaan tunnin saunalenkillä. Työmatkajuoksentelusta kertyi yhteensä 9 juoksutuntia.

Torstain riisipuuroaamiainen töissä

Perjantaina lähdin etäpäivän päätteeksi Nuuksioon lenkille. Suunnitelmissa ei ollut tehdä sen pidempää lenkkiä vaan jättää tunteja viikonlopulle. Perjantaina en sitten juossutkaan kuin runsaan 1,5 tuntia.

Lauantaina lähdettiin Jussin kanssa kiertelemään polkuja Nuuksioon. Liikkeellä oltiin jo vähän seitsemän jälkeen aamulla. Edellisestä yhteislenkistä onkin jo vierähtänyt aikaa ja juteltavaa riitti. Kolme ja puoli tuntia meni leppoisasti.

Aamusumua Siikajärvellä


Kaislampi

Lauantain reitti

Sunnuntaina tuli juostua lähes samanlainen lenkki kuin lauantaina. Edellisenä sunnuntaina olin juossut Nuuksio Classicin reitistä itäpuolisen osuuden Haukkalammelle asti niin tänä sunnuntaina juoksin ensin Haukkalammelle ja jatkoin sieltä Classicin länsipuolisen osuuden jättäen pois kuitenkin Soidinsuon kierroksen. Jalat tuntuivat kevyiltä vaikka viikkoon on jo tullut mukavasti liikuntaa.

Sunnuntain reitti

Viikolle kertyi yhteensä hieman vajaa 20 treenituntia, eli pari tuntia enemmän kuin viime viikolla. Juoksua siinä oli 168 kilsaa. Ensi viikolla on viimeinen kova viikko ennen Kolia. Tarkoitus olisi vielä hieman nostaa tunteja ja tehdä yksi pidempi lenkki.

Viime sunnuntaina kerroin noista uusista Hokan Speed Instinct tossuista. Tällä viikolla olen juossut loppuviikon polkulenkit kyseisellä tossulla. Kilsoja on nyt tossulle kertynyt yhteensä 136, josta 112 kilsaa on juostu poluilla. Alla pari kuvaa tossujen tämän päiväisestä kunnosta.




Päälikumia on vielä jäljellä, mutta nyt näyttää siltä, että tossun sisäreunasta, jalkaholvin kohdalta, alkaa pohjan liimaukset irtoamaan. Tai siltä se ainakin näyttää. Pitää tänään laittaa valmistajalle postia. En usko olevani ainut, joka asian on huomannut ja heille ilmoittanut.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Viikko 35 ja NuuksioClassicin talkoissa

Syksy on edennyt aika vauhdilla viimeiset ajat. Puissa alkaa olla jo keltaisia lehtiä ja lämpötilat ovat vaihdelleet huomattavasti päivästä toiseen. Muutamana yönä on ollut reilusti alle 10 asteen lämpötiloja ja välillä on ollut jopa 15 astetta aamulla töihin lähtiessä. Sadetta ei kuitenkaan ole ihan hirveästi kertynyt. Tosin nyt NuuksioClassic viikonloppuna kosteaa keliä riitti.

Kolmen määräviikon ensimmäinen osa on nyt paketissa. Tunnit tulivat kasaan suunnitellusti ja melko helposti ja tavoitteena ollut 17 treenituntia ylittyi hieman. Muutoksena edellisiin viikkoihin jätin tältä viikolta kokonaan pois pyöräilyt ja korvasin ne juoksulla. Iso osa kilometreistä tuli aikataulusyistä juostua työmatkojen yhteydessä, joka käytännössä tarkoitti tiellä juoksemista.

Maanantai alkoi maltillisesti, kun joogan lisäksi juoksin 1,5h töistä kotiin. Myös keskiviikkona tein vain yhden vajaan parin tunnin lenkin töiden jälkeen. Sen sijaan tiistaina ja torstaina juoksin osan matkaa taas aamulla töihin ja illalla 1,5 tuntia kotiin. Tiistaina oli lisäksi lyhyt runsaan 30 minuutin salitreeni lounastunnilla.

Perjantaina alkoikin sitten viikonlopun NuuksioClassic talkoot polkujuoksun merkeissä. Juoksin aamulla vain lyhyen kympin lenkin matolla ja toiveissa oli ehtiä vielä illalla toinen lenkki. Ilta meni kuitenkin kokonaisuudessaan talkoissa kisapaikkojen valmisteluissa. Ilma oli hieno ja hauskaa oli talkoilla, joten lenkin jääminen väliin ei harmittanut.

Lauantaina ohjelma alkoi käymällä tarkistamassa kisareitin merkkaus osuudelta 28-37 kilsaa. Kierrokseen meni kaikkiaan 1,5 tuntia, jonka jälkeen tapasimme coutsin kanssa reitillä 3 kilsan kohdalla. Olimme sopineet jäävämme siihen seuraamaan kisailijoita. Siinä oli lyhyt nousu kallion päälle, jossa saisi hyviä kuvia. Hieno oli seurata kisailijoita ja kannustaa kaikki mukana olleita. Coutsi räpsi kuvia melkein tuhat, joista tässä parhaat.

Iltapäivällä kävin juoksuttamassa yleisökierroksen Soidinsuon ympäri. Yleisön joukkoon oli tullut myös Antti "UTMB finisher" T. Kiersimme lenkin rauhassa vastakarvaan, kannustaen kaikkia kisajia. Sen jälkeen tein vielä runsaan tunnin oman lenkin Korpinkierroksen ympäri. Pari viimeistä kilsaa meni ennustetussa vesisateessa.

Naisten kärki Jaana Leivo 3 kilsan kohdalla

Henkka voittajana maalissa

Miesten kolmen kärki(vas): Janne Mononen, Henri Ansio ja SP Fincke

Jaana naisten voittajana maalissa

Tulokset. Kestävyysurheilun uutisointi.

Sunnuntaina kävin kiertämässä neljä tuntia osin Classicin reittiä ja pitää sanoa, että olipas märkää. Viime yönä on vettä satanut yli 30 milliä ja maastossa on lähes kaikki polut muuttuneet puroiksi. Jos tämä sadealue olisi tullut vuorokautta aikaisemmin, niin keli olisi ollut täysin toinen kisassa.

Viikolle kertyi yhteensä 18 tuntia treeniä, jossa 157 kilsaa juoksua. Ensi viikolla vähän enemmän.

Tällä viikolla sain myös tilaamani uudet juoksutossut kotiin kannettuna. Vanhojen Hokan tossujen tilalle hankin yhden parin vanhoja tuttuja Hoka Stinson malleja sekä yhden parin uudempaa Hoka Speed Instinct mallia. Lisäksi tilasin vielä uudet Inov-8 Roclite 295 mallin tossut, joita James ja monet muut ovat kehuneet. Eiköhän näillä pärjätä taas jonkin aikaa eteenpäin. Kahdella edellisellä Stinson parilla tuli juostua noin pari tonnia per pari.

Ylhäältä Inov Roclite 295, Hoka Speed Instinct ja Hoka Stinson 3

Ensikosketus Hokan uuteen Speed Instinct tossuun on ollut melko karu. Tällä viikolla on kolme lenkkiä tullut tehtyä tällä tossulla, kaksi asfaltilla ja sunnuntain neljän tunnin lenkki märillä poluilla.
Pohjapuvioinnissa käytetty materiaali on melko kovaa, jolloin kuvio ei samalla tavalla pureudu ja pidä kuin esimerkiksi Inovin TerraClaw. Tosin tämä takaa varmaan vähän enemmän kilometrejä tälle tossulle. Itse pohjan vaimennus on huomattavasti kovempi kuin Stinsonissa, joka onkin enemmän ilmatyynymäinen. Pohja antaa kuitenkin hyvän suojan pidemmille matkoille, paremman kuin TerraClaw.

Suurin pettymys on kuitenkin Speed Instinctin päällinen, joka ensimmäisen maastolenkin jälkeen alkoi jo hajoilemaan. Päällimmäisenä oleva ohuen ohut kumikalvo repeili molemmilta puolelta kärjestä. Kumikalvon alla on vielä seuraava kerros, joten ihan ei vielä varpaat törötä ulos. Maastoon tämä kenkä on kuitenkin tarkoitettu, joten maastossa sitä oli ajatus käyttää. Katsotaan onko tossusta mitään jäljellä kuukauden päästä juostavassa Kolin ultrassa.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...